Palaute
Tiedotearkisto
Linkit
Lomakevarasto
Koulutus
Tulospalvelu Aikuiset ja Nuoret
Sarjaohjelmat Nuoret
Tulospalvelu liitto / aikuiset
Tulospalvelu liitto / nuoret
PLU
 Tapahtumat

Lentopallojuniorit Jalasjärvellä

Lännen alueen 12-14 –vuotiaat lentopallonuoret kerääntyivät yli 200 nuoren voimin Jalasjärvelle ns. massaleirille. Leirillä käynnistettiin ensi syksyn aluejoukkueiden kokoaminen. Lentopallossa SM-kisat käydään B-junioreihin (17-vuotiaat) saakka aluejoukkueille. Jalasjärven, ja kesäkauden ajan muiden leirien, kautta kerätään sekä tytöistä että pojista kaksi joukkuetta syyskuun lopulla pidettäviin SM-kisoihin.

– Tälle massaleirille seurat lähettivät parhaita junioreitaan. Seuraavat leirit ovat kutsuleirejä, joiden aikana parhaat pelaajat valikoituvat SM-kisajoukkueisiin, kertoi alueen poikien nuorisopäällikkö Risto Hoiska.

Jatkovalintojen lisäksi nuoret saivat vetäjiltään vinkkejä kesän ajan harjoitteluun. Jokainen heistä kiersi neljä eri rastia. Ensimmäisellä rastilla paneuduttiin fyysiseen harjoitteluun ja fysiikan kehittämiseen. Toinen rasti oli lajirasti, jossa paneuduttiin lentopallon perusasioihin, hihalyönnistä torjuntaan. Kolmannella rastilla tutustuttiin koordinaatiota kehittäviin harjoitteisiin.

Neljäntenä osana oli testirasti. Siellä ensiksi mitattiin niin pituus, paino kuin maksimikurotus. Samoin maksimihyppy ylöspäin, ”tasapökkä” eteenpäin ja viisiloikka eteenpäin. Testeillä selvitettiin nuoren tämänhetkisen edellytyksen lajinomaisiin suorituksiin.

Jalaksen tytöistä leirillä olivat mukana Hanna Hietikko ja Maija-Liisa Laitila, pojista Oskari Ojaniemi, Mikko Ala-Kasari ja Ville Puskala.

 Tyyppeinä lentopalloon etsitään pitkäkätisiä ja –jalkaisia nuoria, joilla on liikkeissään nopeutta ja räjähtävyyttä. Tärkeää on myös liikkumisen rentous, joka voi näyttää jopa vetelyydeltä.

Tyttöjen laji?

 Risto Hoiskan mukaan lentopallo kerää runsaasti harrastajia, kunhan vain vetäjiä löytyy.

– Pelaajia kyllä löytyy, kunhan saamme heille vetäjiä, tiivisti Risto Hoiska.

Kaikkein suurin ongelma on joillain paikkakunnilla salipula. Jalasjärvellä tilanne on hänen mukaansa erinomainen, mutta esimerkiksi Seinäjoella ja Nurmossa tilanne on lähes katastrofi. Kuitenkin näillä paikkakunnilla on maan aktiivisinta junioritoimintaa.

– Lentopallo on junioriurheiluna leimallisesti tyttöjen laji. Heitä on toiminnassa mukana miltei kaksi kertaa enemmän kuin poikia. Selitys löytyy siitä, että pojilla on talviaikana enemmän lajivaihtoehtoja, ja heitä kiehtovat fyysisemmät lajit, kuten jääkiekko ja salibandy.

Etelä-Pohjanmaa on juniorilentopallon vahvinta aluetta. Äskettäisissä C-tyttöjen SM-kisoissa viisi parasta joukkuetta oli maakunnasta. Myös poikien puolella hopeajoukkue oli maakunnasta.

Aikuisten joukossa ongelmaksi muodostuu taloudelliset mahdollisuudet. Seuroilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia ylläpitää riittävän kovatasoisia, ja samalla kalliita, joukkueita. Tämä näkyy erityisesti miesten puolella.

– Etelä-Pohjanmaa on lentopallossakin tyypillisesti kasvattaja-aluetta. Juniorityö on kuitenkin  vähintäänkin yhtä arvokasta toimintaa kuin aikuisten joukkueiden ylläpitäminen, muistutti Risto Hoiska. –mk-

Nuoret saivat kädestä pitäen opetusta lentopallon perusasioista ja erilaisista harjoitteista.

Aluejoukkueet

Lännen C-tytöille hopeaa SM-kisoissa

C-nuorten aluejoukkueiden väliset SM-kisat pelattiin Somerolla. Mukana oli kymmenen tyttö- ja kymmenen poikajoukkuetta.

Tuliaisina olivat tyttöjen ykkösjoukkueen hopeiset mitalit. Finaalissa Etelän ykkönen oli vahvempi 2-0 (25-22,25-19). Pronssia sai Itä 1. Lännen kakkosjoukkueen sijoittukseksi tuli 8.

Poikien ykkösjoukkue jäi niukasti neljänneksi. Kultaa vei Etelä 1, hopeaa Lounas 1 ja pronssia Itä 1. Lännen kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi.

All Starsiin valittiin Lännen joukkueista, Johanna Pekkarinen, Essi Ranta ja Ville Louhe

 
 © 2006 Etelä-Pohjanmaan Lentopallo SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu