SEURATOIMINNAN LAATUARVIOINTITUKIEN HAKEMINEN KÄYNNISSÄ

30.4.2010

Seuratoiminnan laatuarviointitukien hakeminen on käynnyssä viikkojen 18-20 aikana. Lentopalloliiton seuratoiminnan laatuarviointituet jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Tukien avulla seuroja kannustetaan toimintojensa kehittämiseen.

Kuluvanakin vuonna seurat saavat laatuarvioinnin kautta yhteensä 20000 € tukea. Toinen laatuarviointikausi toteutuu aikavälillä 8.6.2009 – 13.6.2010.

 

Arviointi on jaettu viiteen eri osa-alueeseen. Jokaiselle arviointikokonaisuudelle on täytettävä oma lomake, joiden täyttämiseen ovat erilliset ohjeistukset/kuvaukset.

 

Lomakkeiden palautusaika on viikoilla 18- 20/2010.

 

Huomionarvoista on, että tukea ei voi saada niistä osa-alueista, joista seura on saanut tukea v. 2009. Lähtökohtaisesti jokaista osa-aluetta kohden on jaettavana 4000 €, mutta summat voivat vaihdella osa-alueiden kesken, riippuen hakemusten määrästä ja laadusta.

 

Harkinnanvaraisessa osa-alueessa on kuluvana vuonna erityispainotuksen kohteena poikien lentopallotoimintaan liittyvät toimenpiteet.

 

Arviointiryhmän muodostavat Lentopalloliiton seurapalveluryhmän jäsenet sekä aluekehittäjät. Tukea saaneet seurat julkaistaan Seinäjoen Power Cupin yhteydessä ja tukien jakaminen ajoittuu syys- marraskuun väliselle ajalle joko maakuntailtoihin, syysparlamentteihin tai muihin sopiviin tilaisuuksiin.

 

Tarkempia tietoja löytyy osoitteesta:

http://www.lentopalloliitto.fi/seurapalvelut/seuratoiminnan_laatuarviointi/